Kannattaako vaihtaa alaa?

Joskus alan vaihtaminen voi olla järkevä vaihtoehto ja mikäli tunnistat itsesti seuraavista merkeistä, voi vähintään työpaikan vaihtaminen olla kannattavaa.

Energia lopussa ja tylsyys nousussa

Jokaisessa ammatissa tulee vastaan päiviä, kun töihin ei jakseta, tai haluta, millään lähteä. Jokaisesta työhön liittyvästä asiasta ei voi olla innoissaan ja tämä johtaa tietenkin väsyneeseen, käytettyyn oloon. Jos töihin lähteminen muuttuu kuitenkin päivittäiseksi kamppailuksi tahdonvoiman kanssa, kannattaa tilannetta arvioida uudelleen. Tämä on erityisen totta silloin, kun jokainen työhön kuuluva toimi maistuu puulta ja energia on täysin lopussa päivän päätteeksi. Väsymys tulee näkymään myös muissa elämän osa-alueissa ja vaikuttamaan esimerkiksi ihmissuhteisiin perheen ja ystävien kanssa.

Apaattisuus, joka paistaa kaikkialle

Aina myöskään sydän ei ole mukana kaikessa tekemisessä, vaan työt sujuvat rutiininomaisesti. Tämä on useille tuttu tunne arjessa ja usein tilanne helpottuu kunnon yöunilla, tai ystävien kanssa ajan viettämisellä. Jos kuitenkin apaattisuus menee pidemmälle ja mieli haaveilee jonnekin ihan muualle jatkuvasti, tulee taaskin tilanteeseen puuttua. Syy apaattisuuteen voi löytyä esimerkiksi yrityksen tavasta seurata protokollaa ja latistaa luovuutta, mikä ei tietenkään saa työntekijää panostamaan työhönsä. Jotta työssä jaksetaan, tulee työn laadusta välittää ja lopputuloksen tulee innostaa yrittämään enemmän.

Kateellisuus, mistä ei päästä eroon

Usein kateellisuus nähdään negatiivisena tunteena, mitä pitäisi karttaa. Se voi kuitenkin olla myös merkki siitä, että on aika tehdä muutoksia elämään. Mikäli jokin muu ammatti kiinnostaa omaa enemmän, tai esimerkiksi ystävän menestymisestä ollaan kateellisia, kannattaa miettiä onko omalla alalla pysyminen täysin turhaa. Mikäli reitti etenemiseen ei onnistu samassa työpaikassa, tulee seurata niitä reittejä, jotka vievät kiinnostavampiin suuntiin. Ihminen joka on oikealla alalla, ei kovinkaan usein haikaile muiden alojen perään ja näin kateellisuus ei pääse nostamaan ylös rumaa päätään. Tunnetta ei tule hävetä, vaan se pitää tiedostaa, jotta tilanne korjaantuu.